Psyclon Nine: Requiem for the christian era
Muistelen kuulleeni – lähdeviitteitä ei ole – että huonon päivän sattuessa ihmiset jakautuvat pääasiassa kahteen tyyppiin. Ensin ovat ne, jotka huonoa fiilistään parantaakseen tarvitsevat iloista, pirteää tai toiveikasta musiikkia. Toiset taas kaipaavat synkkää ja surumielistä. Musiikin kokeminen surulliseksi tai iloiseksi on tietenkin täysin henkilökohtaista, mutta se ei sinänsä liity tähän.
Yllä mainitussa jaottelussa kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Kun syystä tai toisesta mieli on maassa, kaipaan jotain synkkää musiikkia. Sitä tavallaan haluaa maksimoida sen paskan olon, jonka jälkeen se sitten helpottaa. Tähän tarkoitukseen sopii usein Psyclon Ninen Requiem for the christian era.
Psyclon Nine tuli tutuksi jonkin industrialkausistani aikana. Ihan vain kokeilumielessä. Muuten heidän tuotantonsa oli turhankin raskasta, mutta tämä yksi biisi iski syvälle. Yleisestikin pidän mollivoittoisesta musiikista – duurisävellajeilla saisi melkeinpä heittää sitä kuuluisaa vesilintua. Mutta tämän biisin hautajaismarssimaiset melodiat höystettynä synkillä jousilla ja kuoroilla… ai että. Tällä se paskassa olossa vellominen onnistuu, kunnes tulee parempi fiilis.
Biiisn nimihän saattaa olla jonkun mielestä provokatiivinen, mutta minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Nimen tai lyriikoiden syvemmistä merkityksistä tai bändin tarkoitusperistä ei ole tietoa. Lyriikoiden osalta sen verran, että kyseessä on ilmeisesti jokin vanha hepreankielinen rukous tai jotain. Näin jostain joskus muistaakseni luin. Englanninkielinen käännös – jonka tasosta ei ole takeita – löytyy täältä, mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti