Klamydia: Hellyyttä…?
No niin. Otetaanpa tähän se kolmas biisi perheväkivallan parista – kaksi aiempaa täällä ja täällä. Samalla nostetaan esiin yksi isoimmista bändeistä allekirjoittaneen elämässä.
Ei aavistustakaan, mistä sain tartunnan, mutta Klamydia oli iso juttu monta vuotta siinä teini-iän tienoilla. Sitä kuunneltiin kylillä kulkiessa mankasta, kotona, vaikka missä. Kyseessä on myös kai ainoa bändi, jonka keikalla olen käynyt useammin kuin kerran – muistaakseni kolmesti, aina Lutakossa.
Blogin kannalta Klamydia on ongelmallinen tapaus. Heiltä kun voisi oikeastaan ottaa tänne melkein minkä tahansa ennen vuotta 2002 ilmestyneen biisin. Sen jälkeiset levyt ovat jääneet kuuntelematta satunnaisia kokeiluja lukuun ottamatta. Toisaalta tuntuu, että merkitystä on ollut enemmänkin koko bändillä, ei niinkään yksittäisillä biiseillä. No, jospa sieltä jotakin tälle listalle löytyy. Ainakin tälle päivälle löytyi.
Klamydiaa pidetään kai yleisesti vain huumoribändinä, jonka lyriikat ovat aiheeltaan lähinnä kaljapillukakkakulli. Hellyyttä…? on kuitenkin yksi osoitus vakavampienkin aiheiden käsittelystä. Kuten sanottu, se jatkaa Ezkimon ja Haloo Helsingin aloittamaa teemaa parisuhdeväkivallan ympärillä.
Lyriikoiltaan tämä on näistä kolmesta biisistä ehkä se raadollisin, konkreettisin, ilman kummempia tulkintavaikeuksia. Surullinen, mutta yleinen tarina. Musiikillisesti Klamydia ei ole rakettitiedettä, kuten ei punk yleensäkään, mutta mitäpäs vittua siitä sitten. Tämä on ehdottomasti yksi kaikkein aikojen suosikeistani Klamydialta.
Varoitus: Hyi saatana, kun on paska äänenlaatu alla olevassa videossa. Ihan hävettää linkittää tuollaista kuraa, mutta parempaakaan ei löytynyt. Kehotan kuuntelemaan Spotifysta, mikäli mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti