Ellei Goulding: Lost and found
Eilen mainitsemani Katy Perryn kuuntelun jälkeen aloin kokeilemaan joitakuita muitakin naispoppareita, jotka ovat aiemmin jääneet huomiotta. Yksi näistä oli Ellie Goulding, jolta löytyikin vallan mukavaa musiikkia.
Vielä tähän vuoteen asti Ellien kanssa tilanne on ollut se, että olen toki kuullut hänen musiikkiaan ja tiennyt hänen nimensä, mutta nuo kaksi informaatiota eivät koskaan ole kohdanneet. En ole tiennyt kuuntelevani Ellietä, enkä ole tiennyt minkälaista musiikkia hänellä on. Käsitykseni hänestä on ollut lähinnä päin vittua. Jostain syystä olen sijoittanut hänet enemmän jonnekin soulahtavammalle suunnalle tai jotain, jonnekin Duffy ja Amy Winehouse -osastolle ehkä, ei niin popiksi kuin mitä todellisuus on. No vittu en tiedä, mitä olen luullut. Sen tiedän, että nyt kyllä ihan tykkään ja sillein.
Tämän päivän postaus on enemmänkin kokonaisuudessaan Ellie Gouldingin, ei niinkään yksittäisen biisin merkityksestä. Mutta koska tapana on biisi tänne laittaa, koska se on koko homman idea, valikoitui tälle päivälle Lost and found. Itse asiassa tämä ei ole lainkaan sellainen biisi, josta voisin kuvitella pitäväni näin paljon. Jotenkin tämä vain toimii vallan hienosti.
Päädyin muuten tuossa kesällä elämäni ensimmäistä kertaa Provinssiin pienen säädön jälkeen. Ensin piti olla menossa. Sitten en ollut menossa, kun kukaan muukaan ei ollut, eikä muutenkaan oikein napannut, joten palkintoliput myytiin. Sitten Provinssi-torstaina alkoi kutkuttamaan, kun tuosta festarikansa vaelsi kämpän ohi, joten päädyin sitten ostamaan lipun ja menemään yksikseni perjantaina ja lauantaina. Ja olihan siellä Elliekin. Ellie oli ihan jees, joskaan ei mitään tajunnanräjäyttävää. Ehkä kuuntelen häntä mieluummin kotona levyltä eli Spotifysta.
Kommentit
Lähetä kommentti