Aw jeez!

Blonde Redhead: For the damaged coda

Otetaanpa tänään melko uusi tuttavuus.

Joskus käy niin, että jostain artistista ja/tai biisistä ei ole koskaan kuullutkaan, mutta sitten kun siitä kuulee kerran, kuulee yhtäkkiä toisen tai useammankin kerran. Se on hämmentävää. Tätä saattaa tapahtua muidenkin asioiden kanssa, mutta yleensä kyseessä on musiikki.

Näin kävi tämän biisin kanssa. Tai no itse asiassa ei käynyt. Tai siis… Katselin taannoin Rick and Morty -scifikomedia-animaatiosarjaa, ja yhdessä jaksossa soi tämä biisi. Myöhemmin samana päivänä törmäsin samaan biisiin Redditissä, täysin eri yhteydessä. Luulin siis käyneen juuri kuten ensimmäisessä kappaleessa kuvasin. Mutta ei ihan käynytkään.

Luulin siis, etten ollut kuullut biisiä ennen tuota Rick and Morty -jaksoa, mutta kävikin ilmi, että olin kuullut biisin jo aiemmin samassa sarjassa. Että näin. Että vähän niin kuin kävi niin kuin kävi, mutta sitten kuitenkin kävi vähän toisin. Tai siis sillein.

No niin, tuo ei kiinosta ketään, ei edes minua itseäni. Eli sitten itse biisiin.

Niin, no eipä tästä kovasti sanottavaa ole. Mahtavan melankolinen ja sillein. Tykästyin kovasti sillä kerralla, jonka luulin olevan ensimmäinen.

Kommentit