Ensimmäinen uudellensyntyminen

Jones & Stephenson: The first rebirth

Nyt ollaan käsittääkseni siellä jossain nykyisen rankemman konemusan alkulähteillä. Jotenkin näin olen ymmärtänyt, että tämä on aikanaan ollut genressaan varsin uraauurtava tapaus. Tai jotain. Joku korjatkoon, jos olen väärässä. Mistä näistä tietää.

Minulle tämä klassikko on tullut tutuksi Proteuksen kautta. En nyt tarkemmin muista, missä yhteydessä, mutta kuitenkin.

Ja on tämä kyllä kova. Yksinkertainen on kaunista, tässäkin blogissa jo noin miljoonannen kerran.

Taannoin kuuntelin Scooterin uusinta levyä ja huomasin biisilistassa nimen The first rebirth. Ensimmäinen ajatukseni oli, että jos se perkele on se, miksi sitä luulen, nyt voidaan mennä rankasti metsään. Kyllä, se oli se miksi sitä luulin, eli Scooterin versio tästä klassikosta. Mutta enpä nyt oikein osaa ottaa kantaa siihen metsään menemiseen, vaikka kallistunkin tässä tapauksessa tämän alkuperäisen puoleen, jopa vahvasti.

Kommentit