Taivahan tuoksu

Bedrock: Heaven scent

Nyt on taas tranceklassikko, josta en ole tiennyt mitään biisin ilmestymisen aikoihin, koska en kuunnellut kyseistä genreä. Mutta myöhemmin tämä biisi on ollut mainio, ja liittyy tiettyyn hetkeen.

Enpä nyt muista, onko täällä ollut aiemmin puhetta, mutta olin vuosina 2004 ja 2005 Konemetsä-festareilla. Yksin, koska kyseisestä musiikista kiinnostuneita kavereita ei juuti ollut. No joo, siellä olin kuitenkin. En kauan kumpanakaan vuonna, mutta tulipa käytyä kuitenkin.

Ensimmäisenä vuonna tietysti jännitti kovasti ja tuntui, että oliko koko hommassa mitään järkeä. Kun sitten siellä jossain Marttilan maaseudulla astuin autosta ulos, kuului päälavalta parkkipaikkapellolle asti tämä biisi, muistaakseni Orkidean setistä. Oikeastaan jo pelkästään tuo hetki aurinkoisessa heinäkuun alun kesäillassa teki reissusta tekemisen arvoisen. Ja oli siellä muutenkin ihan kivaa, vaikka vähän tylsää yksin ja sillein.

Noin siis ainakin muistelene tapahtuneen. Ehkä aika on kullannut, en tiedä. Hyvä biisi tämä on joka tapauksessa.

Kommentit