Pavane

Gabriel Fauré (säv.): Pavane

Vähän klassista tähän väliin. Tällä kertaa (taas) alunperin tuttua sämplättynä.

Tai ainakin muistelen, että olisin tämän ensimmäisen kerran bongannut tuosta Xzibitin biisistä, jota hipetihoppia kuuntelevat, puolijoukkueteltat jalkoihinsa laittaneet kaverini kuuntelivat. Muistan kuulleni tämän myös jossain Estonian uppoamisesta kertovassa dokumentissa.

No, oli tuttu mistä oli, hieno on biisi. Niin hiphopbiittinä kuin klasarinakin. Tästä ei äkkiseltään tule mieleen mitään tranceversiointia, mutta sellainen voi hyvinkin olla olemassa ja se voi kuulostaa varsin hyvältä. Mistä näistä tietää.

Huom: Tänään 30.11.2017 Googlella ja Teostolla on joku helvetin perheriita menossa, josta syystä Youtuben käyttäminen musiikkitarkoitukseen on melko perseestä. Uutisen mukaan suomalainen musiikki ei kiistan johdosta toimi Youtubessa, mutta näköjään vaikuttaa johonkin ulkomaisiinkin. Että tuo Xzibitin biisi ei ainakaan minulla äsken suostunut toimimaan, mutta ehkä se sieltä tulee, kunhan saavat asiat kuntoon. Spotifysta se toki toimii.

Kommentit